Eläimet ihmisten asioita hoitamassa

Kikka Nyrén

Kikka alkoi piirtää jo vuoden ikäisenä – tontut punaisine lakkeineen olivat ensimmäisiä aiheita. Isä maalasi mainoskuvia samassa huoneessa, jossa Kikka siskonsa kanssa nukkui kerrossängyssä laivaverhon takana. Perhe asui Tapanilan Puutarhatiellä vanhassa, vetoisessa mansardikattoisessa huvilassa. Paperia ja kyniä riitti ahkerille piirtäjille, ja äiti ja isä kehuivat ja kannustivat. Koulussa hän odotti kuvaamataidon tunteja eikä muista ajatelleensa niitä lainkaan oppitunteina.

Kuvitustyöt Kikka aloitti opiskeluaikoinaan. Nuorena aikuisena hän muutti perheineen Suonenjoelle lampaita ja mansikoita kasvattamaan. Siellä Kikka teki kuvitustöitä monille kustantamoille. 1990-luvulla laman aikaan Kikka muutti perheen kanssa Mikkeliin, jossa hän osallistui useille taidekursseille. Piirustuksen ja maalauksen opinnot alkoivat Taideteollisen korkeakoulun avoimessa yliopistossa.

Taiteen perusopinnot auttoivat ratkomaan käytännön ongelmia, tekeminen monipuolistui, tulevaisuudennäkymä aukesi, uskallus ja itseluottamus vahvistuivat taitojen myötä. Maalaustaiteista löytyi monia mestareita ihailtavaksi – alkaen luolamaalauksista ja kreetalaisista pikkuveistoksista keskiaikaisten kirkkoveistosten ja seinävaatteiden kautta alankomaalaisiin esinaivisteihin, ranskalaisiin naivisteihin ja venäläisiin nykynaivisteihin. Oma tyyli naivismissa löytyi. Käänteentekevä merkitys polulla taiteen viidakossa oli kuvanveistäjä Taisto Raudan opetus, ja vuonna 2000 Kikka uskaltautui 49-vuotiaana pitämään ensimmäisen oman näyttelyn Heinolan Veturitornin Galleriassa.

Aiheita ovat olleet alusta alkaen ihmisen suhde luontoon ja eläimiin, ”meidän veljiimme”. Kikka tekee myös pikkukaupunki- ja kylämaisemia, mutta useimmiten ollaan rakentamattomassa ympäristössä, puistossa, rannalla, niityllä tai viidakossa. Aiheena voi olla vaikkapa puistojuhla.

Haluan, että kuvieni henkilöillä ja eläimillä on hyvät oltavat ja kivaa. Mutta jokaisessa kuvassa saisi olla myös jotain vastahankaista – joku murjottamassa tai kiukuttelemassa, surullisena tai osattomana.

Kikka käyttää puhtaita värejä ja haluaa töidensä hehkuvan pellavalla pohjustetulla kankaalla. Hän ei tee luonnoksia, vaan maalaus kehittyy sitä tehdessä ja tarinat tapahtuvat lähes itsestään. Näin työ edistyy hauskimmillaan ja parhaimmillaan, mutta aina kaikki ei suju kuin leikkien. Silloin hän tarttuu toiseen keskeneräiseen maalaukseen ja jättää pysähtyneen työn odottamaan. Jos mahdollista, hän maalaa päivittäin, Lahdessa oman kodin työhuoneessa kuudennessa kerroksessa.

Pitkäaikaisin ja sitkein tukija on ollut Kikan mies Aimo, joka ymmärsi, että olohuone on muutettava ateljeeksi. Talvella on oltava kunnollinen luonnonvalon sävyinen valaistus, kesällä taas sälekaihtimet tasoittavat liian kirkkaan auringonvalon.

Värejä Kikka käyttää rohkeasti ilman sääntöjä värien yhteensopivuudesta tai sopimattomuudesta. Ehkäpä siinä näkyy taiteilijan hyvä rutiini ja niukahko väriskaala. Hän aloittaa maalaamalla pohjavärin kankaalle, sitten isot asiat paikoilleen, talot, puut, joenranta tai vuoret. Sitten ovat vuorossa ihmisten ja eläinten hahmot isoimmasta pienimpään. Maalauksen edistyessä hän poistaa asioita ja lisää toisia. Värejä pitää Kikan mielestä olla monta kerrosta, jotta materiaali näkyy valmiissa työssä. Jokainen väri vaikuttaa toiseensa – vastavärit hehkuttavat toisiaan. Yksityiskohdat ovat hänelle tärkeitä. Joitain myytyjä töitä Kikka on jäänyt ikävöimään, mutta se on mennyt ohitse. Jokainen taiteenystävän tekemä hankinta on ollut lopulta ilonaihe.

Kikka sanoo, että työ on valmis vasta kun viimeinenkin valopiste, väripilkku, kukanheteet, kissan viiksikarvat ovat paikoillaan ja hahmot tarkkarajaisia. Se ei onnistu ilman ammattilaisten työkaluja eli runsaspigmenttisiä akryylivärejä ja ranskalaisia näädänkarvasiveltimiä, kunnolla pohjustettua pellavapohjaa, jonka asiansa osaava kehystäjä on kiinnittänyt kiilakehyksiin. Kun maalaus on valmis, kehystämöllä valitaan sopiva kehys, joka viimeistelee työn.

Myös Kikan keramiikka on värikästä. Ensimmäiset keramiikkatyöt olivat kissanpääreliefit. Keramiikka on nyt jäänyt vähemmälle ajanpuutteen ja työhuoneongelmien takia. Kuitenkin hän uskoo vielä palaavansa savenkäsittelyyn, sillä sitä on ikävä. Kikka muotoilee kaiken käsin, ja aiheet tulevat mielikuvituksesta, kuten maalaustenkin aiheet. Keramiikkaveistoksiin hän käyttää lasituksen lisäksi lehtikultaa, lasihelmiä ja muita ”pikkuaarteita”.

Kikka on ollut vuosien kuluessa mukana näyttelyissä ja gallerioissa eri puolilla Suomea: Varkaudessa, Iittalassa, Oulussa, Jyväskylässä, Heinolassa, Kouvolassa, Lapualla, Alavudella ja Helsingissä.

Myös ulkomaisissa festivaaleissa ja näyttelyissä hän on ollut mukana – Puolassa, Virossa, Israelissa, Belgiassa, Slovakiassa, Romaniassa, Sloveniassa, Saksassa, Brasiliassa, Ranskassa sekä Tšekissä.

Sanotaan, että vasta silloin taideteos on valmis, kun se saa yleisön. Siksi näyttelyt ovat tärkeitä. Olen onnellinen siitä, että taiteeni on löytänyt ystäviä. Kuva on ikiaikainen ja vahva vaikuttaja. Haluan omalla taiteellani liikuttaa ja ilahduttaa maalausteni ja veistosteni näkijää. Niin syntyy meidän toisiamme tuntemattomien välille näkymätön yhteys.